Ja eräänä aamuna sitä vain herää ja huomaa olevansa mukana poliittisessa toiminnassa. Kaikki tapahtui jotenkin niin äkkiä. Lähdin pienelle reissulle muutaman kaverin kanssa, ja viikon päästä kuittasinkin jo ehdokassitoumuksen puoluetoimistossa. "Tosi kiva kun lähdit mukaan", sanoivat.
Minä, joka olen koko aikuisikäni ymmärtäväisesti hymähdellyt poliittiselle pelille ja puoluekentän aktiiveille. Minä, jonka aika on mukamas niin kallista, että siitä ei riitä aina tarpeeksi edes itselleni saatikka muille. Minä, puolueen jäsen, minä, kuntavaaliehdokas 2017. For real?
Rewind kolme vuosikymmentä. Minua on aina kiinnostanut politiikka. Uskon kiinnostuksen kumpuavan joko kodistani, tai siitä, että olin lapsi 80-luvulla, jolloin suurissakin puolueissa oli vielä silmiin pistävän selkeitä aatteellisia eroja. Politiikka herätti tunteita, ja tunteet jos jokin tarttuvat lapseen. Vaalivalvojaisten seuraaminen on minulle edelleen kuin jännittävän urheilutapahtuman, tai rasvaisen tosi-tv:n katselua. Tilastot viuhuvat, tilanteet muuttuvat, omalle joukkueella toivoo vain voittoa, inhokeille tappiota. Tätä taustaa vasten tuntuu jopa itsestään selvältä, että tilaisuuden ja imartelukynnykseni reilusti ylittävän houkuttelun myötä olen lähtenyt mukaan leikkiin.
Toisaalta suhteeni poliitikkoihin on aina ollut päinvastainen. Vain harvoja konkareita olen koskaan aidosti kunnoittanut poliitikkoina, ihmistä kunkin poliitikon takana tietenkin senkin edestä. Lehtiä lukiessa on joskus perustellusti syytä miettiä, ymmärtävätkö poliitikot oikeasti mistään asiasta yhtään mitään? Ja nekin jotka ymmärtävät, kiinnostaako niitä oikeasti mikään muu kuin oma etu? Vai ovatko kaikki poliitikot vain, no, broilereita? Ja nyt kun olen sitten yht'äkkiä itsekin jonkin sorttinen poliitikko, olenko minäkään mukana oikeista syistä? Mikään ei tietenkään ole niin yksinkertaista. Meitä on moneen junaan, ja siitähän edustuksellisessa demokratiassa pitäisikin olla kysymys. Tuntemillani politiikan kentän toimijoilla on kaikilla erilainen tausta. On mahdotonta sanoa mistä syystä kukin on mukana. Yhteistä kaikille tuntuisi kuitenkin olevan aito innostus politiikan tekemistä kohtaan. Hyvä niin. Innostunut olen minäkin. Voiko lopulta edes olla sen oikeampaa syytä olla mukana?
Ennen suostumistani ehdokkaaksi, tein suhteellisen laajan ennakkotiedustelurundin. Ehdoton enemmistö kannusti, osaa ei kiinnostanut palaakaan, osa naureskeli ivaillen. Eräs minulle tärkeä henkilö kuitenkin antoi vahvan vastalauseensa, joka lähetti minut takaisin suoraan lähtöruutuun kulkematta puoluetoimiston kautta. Tämä pakotti minut miettimään vielä kerran. Ja hyvä niin. Päätös on kuitenkin ainakin minulle valtavan suuri. Lopulta kuitenkin puolison varovainen innostus, sekä ennen kaikkea äidin ääni ratkaisivat: "Minusta on hienoa jos lähdet!"
Muuntautuminen päivä kerrallaan poliittisesta penkkiurheilijasta poliittiseksi, jos ei ihan urheilijaksi, niin ainakin kuntoilijaksi, ei ole helppoa, mutta sitäkin kiinnostavampaa. Tyhjän saa pyytämättäkin. Jos et koskaan yritä mitään, et myöskään koskaan saavuta mitään.
"So, would you like your bird rare, medium or well done?"
Kirjoittaja Kimmo Kajander on Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana Turusssa 2017.