en sv

Hyvää naistenpäivää. Tämä on se päivä, jolloin erään virallisen määritelmän mukaan on "tarkoitus juhlistaa naisten sosiaalisia, poliittisia ja taloudellisia saavutuksia, mutta samalla myös nostaa esiin asianyhteyksiä, joissa edistystä edelleen tarvitaan." Mutta, miten tämä liittyy kuntapolitiikkaan?

Yhteys löytyisi varmasti montakin eri kautta. Minä haluan nostaa esiin vaimoni, ja tietenkin myös omaan elämääni hyvin konkreettisesti liittyvän seikan. Se on lastenhoidon järjestäminen. Lastenhoito on sekä miesten että naisten yhteinen tehtävä. Otan teeman silti esiin näin naistenpäivänä, koska uskon, että suurimman osan lasten kotona tapahtuvasta päivähoidosta suorittaa edelleen äiti. 

Paljon mielipiteitä ja tunteita kirvoittava kysymys on se, tulisiko äidin olla lapsen kansa pitkään kotona vai tulisiko lapset laittaa mahdollisimman nopeasti päivähoitoon. Ja toki myös mies voisi olla kotona lasten kanssa - useimmiten se kuitenkin edelleen on äiti. Minä en valitettavasti tiedä vastausta tähän kysymykseen. Lapsen etu on monitahoinen asia, eikä varmaa näyttöä kai kumpaankaan suuntaan ole.

Tarkoitukseni ei siis ole tuomita tai kertoa yhdellekään naiselle tai miehelle miten elämää kuuluu elää. Tilanteita ja perheitä on monenlaisia. Kysymys on ennen kaikkea mahdollisuuksien takaamisesta. 

Kaikilla ei luonnollisesti ole lapsia, eikä osalla koskaan tule olemaankaan. Se ei tietenkään määritä kenenkään arvoa naisena sen enempää kuin mahdollinen isyys määrittää kenenkään arvoa miehenäkään. Ei tosiaan ole väliä kuinka paljon olet isä tai äiti, vaan enemminkin kuinka olet isä tai äiti. Mutta vanhemmuus määrittää kyllä aika monta muutakin asiaa.

Lasten tekeminen ja kasvattaminen on ihanaa, mutta se on myös ennen kaikkea valtava urakka. Tietenkin auttaa, jos ei asennoidu vanhemmuuteen kuten työhön. Sitähän se ei olekaan, vaan vain yksi osa elämää. Kahden lapsen äidin aviopuolisona kuitenkin tiedän, että äiti ei suhtaudu lapsiin kuin työhön, eikä kuin vain yhtenä osana elämää. Lähes poikkeuksetta, äidille lapset ovat elämä. Tämä on toki mielestäni äärimmäisen hieno asia.

Joskus kuitenkin velvollisuudet vanhempana valtaavat liikaa alaa mahdollisuuksilta toimia osana yhteisöä ja kehittää itseään tai mahdollisuuksiaan muunkin kuin lapsionnen tavoitteluun. Olkoon onni sitten mitä hyvänsä kullekin meistä.

Kotimaamme ja kaupunkimme kouluttavat meistä maailman huippuja. Emme usein edes ymmärrä miten valtava koulutuskoneisto meillä on verrattuna moneen muuhun maahan. Laajat koulutusmahdollisuudet ovat useista maailman maista poiketen vieläpä aidosti tasapuolisesti saatavilla molemmille sukupuolille. Pakko on silti kysyä, paljonko tuosta aivopääomaan sijoittamisesta valuu hukkaan, koska me emme aina tasapuolisesti tarjoa mahdollisuutta käyttää sitä hyväksi? 

Mikään ei voi korvata lapsen ja vanhemman läheistä suhdetta. Toisaalta toisten lasten seura, ensin perhepäivähoidossa ja myöhemmin päiväkodissa, on tuntunut olevan ainakin meidän lapsillemme todella hyvä asia sosiaalisten taitojen ja uusien virikkeiden tarjoajana.

Mutta niin, se naistenpäivä. Lienee yleensäkin uskaliasta, ja varsinkin naistenpäivänä, ottaa kantaa siihen, mikä on naisen paikka. Suonette anteeksi, toistan vielä kerran, en tosiaan halua tuomita niitä äitejä tai isiä, jotka viettävät pidempään aikaa kotona lastensa kanssa. Minusta kuitenkaan naisen paikka ei ole kotona sen enempää kuin miehenkään. Se paikka on työelämässä tai yrittäjänä tai opiskelemassa tai missä tahansa, mistä kukin yksilö löytääkään oman johtotähtensä. Joillekin se johtotähti voi tietenkin olla koti, mutta tässä ajassa ja maassa ei välttämättä sittenkään kovin monelle. Tunnen kyllä sellaisiakin ihmisiä.

Kaupunki tai kunta ei voi päättää kenenkään naisen tai miehen puolesta tuota johtotähteä. Mutta kaupunki kuitenkin voi, ja sen pitää tarjota jokaiselle aidosti ja tosiasiallisesti mahdollisuus toimia työelämässä siitä huolimatta, että henkilö on äiti tai isä. Juuri siksi varhaiskasvatuksen palveluiden on oltava helposti ja ennen kaikkea elämäntilanteisiin suhteutettuna mahdollisimman joustavasti saatavissa. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin hoitopaikan luotettavuus. Lapsille on tarjottava aidosti hyvä paikka kasvaa myös vanhempien työpäivän aikana. Luottamusta ei saavuteta muulla kuin sillä, että vanhemmat voivat mahdollisimman vapaasti itse valita, minne lapsensa päiväksi jättävät. Tämän suhteen erityisesti yksityinen päivähoito voi tarjota tarvittua joustoa ja valinnanmahdollisuuksia.

Älkääkä kukaan tulko enää sanomaan, että miksi äidit eivät voisi olla lastensa kanssa kotona kun on sitä työttömyyttä ja sen myötä työvoimaa paljon saatavilla. Tämä on typeryydessään täydellisyyttä hipova ajatus. Ensinnäkin, monet äidit tai isät ovat kotona lasten kanssa siksikin, että ei ole töitä minne mennä. Ja kuitenkin töiden hakeminen on melko hankalaa, jos huolehtii 24/7 lapsista. Toiseksi, pitämällä vanhemmat mahdollisesti pakon edessä pitkään kotona kasvatetaan sitä todennäköisyyttä, että heistä tulee vähemmän houkuttelevaa työvoimaa ja sitä myötä saamme lopulta taas uusia pitkäaikaistyöttömiä. Lopuksi, keskimäärin ensisynnyttäjä on Suomessa 28,8 vuotias. Äidin koulutus on siis usein hyvin ajantasainen ja elinkeinoelämän tarpeisiin nähden relevantti. Olisi yhteiskunnan kannaltä järjettömyyden huippu pakottaa äidit ns. "odottamaan vuoroaan" vain siksi, että he päättivät perustaa perheen. Turussa on onneksi vielä toistaiseksi ollut voimassa subjektiivinen päivähoito-oikeus, ja se on säilytettävä, koska sillä on suuri merkitys nimenomaan työllistymään pyrkivälle äidille tai isälle.

Pienten lasten vanhemmat, äidit ja isät, elävät usein hyvin hektistä ja kiireistä elämänvaihetta. Koska nämä äidit ja isät ovat myös erittäin merkittävä osa alueemme työvoimasta, mielestäni kaupungin yksi tärkeä tehtävä on helpottaa tätä elämänvaihetta edes hiukan. Yhteiskunnassamme on usein edelleen niin, että nainen jää lasten kanssa kotiin kun mies käy töissä. Vallitseva rakenne varmasti murtuu ajallaan, mutta sitä odotellessa meidän on tehtävä kaikkemme, jotta mahdollisimman moni työelämään siirtymisestä haaveileva nainen myös voisi sen tehdä. Oli lapsia tai ei. Tämä voidaan taata vain toimivalla, joustavalla ja monipuolisella päivähoitojärjestelmällä. Päätös käyttää tätä järjestelmää on tietenkin jokaisen oma.

Naisen tai miehen paikka ei siis ole missään ja toisaalta se on kaikkialla. Tämän puolesta ainakin itse haluan tehdä töitä.

 

 

Kirjoittaja Kimmo Kajander on aviomies, isä ja Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana Turusssa 2017.

 

 




 

Lue myös

05.04. 2017

Vaalikonevastaukset

05.04. 2017

Sohvaperuna kuorii ehdokkaan 248 - katso haastattelu!

03.04. 2017

Kuntapolitiikan Konkari-Hartialan ja Keltanokka-Kajanderin kohtaaminen

01.04. 2017

Kimmo haastattelee entistä opettajaansa opetusympäristön tilasta

27.03. 2017

Suomen Asianajajaliiton PJ:n haastattelu

23.03. 2017

Valaistusta Halisten lenkille, kiitos!

21.03. 2017

Erityislapsi vai erityinen lapsi?

19.03. 2017

Ikuisuuskysymykset video!

16.03. 2017

Vaaliteemojani

14.03. 2017

Kimmo haastattelee Kalle Sahlstedtia Turun liikuntamahdollisuuksista

08.03. 2017

Naisen paikka ei ole kotona

07.03. 2017

Hei! Mun nimi on Kimmo!

02.03. 2017

Vaalityön kuplassa kirkastuu ajatus perheiden ja yritysten arvosta

25.02. 2017

"Ekaa kertaa liivit päällä"

19.02. 2017

New Broiler in Town

19.02. 2017

Mielipidekirjoitukseni Turkulaisessa 16.2.2017: Valinnan vapaus ei ole yhdenvertaisuuden vastakohta

Ota Yhteyttä!

Lomake lähetetty

Kiitos yhteydenotosta, mikäli asianne kaipaa vastausta, otan yhteyttä mahdollisimman pikaisesti.